perjantai 21. syyskuuta 2012

Ei pahalla mut tahallaan


Reipasta opintosyksyä on nyt takana jo kaksi viikkoa ja olen tukehtua ärsytykseen aikuisopiskelijoita kohtaan.  Ovatko tämän päivän aikuisopiskelijat nyt sitä Saarikankaan lanseeraamaa pullamössösukupolvea? Vai missä on vika, kun vaikuttaa siltä, että aikuisilta näyttäisi puuttuvan tyystin motivaatio, organisointikyky ja ryhmätyötaidot? Kaikki on vaan täyttä paskaa ja mahdotonta toteuttaa, koska edes kaikkia kurssikavereitakaan ei tunneta. Syksy toi mukanaan ryhmään uusia jäseniä, apua! Miten siinä sitten voikaan tehdä ryhmätyötä, jos ei tiedä edes toisen nimeä. Mitäpä jos kääntyisit ympäri ja kysyisit? Ryhmätöillä on taipumusta edistyä paremmin, jos uskaltaa ensin vaikka katsoa toista varovasti kulmien alta.

Oikeasti olen onnistunut tukkimaan suuni vaihtelevalla menestyksellä. Jonkinlaisissa väleissä olisi pysyttävä, koska kuitenkin joudun heidän kanssaan työskentelemään ainakin tämän vuoden loppuun. Pitäisi keksiä rakentavia tapoja sanoa, että jokainen meistä on siellä täysin vapaaehtoisesti eikä ryhmän motivoituneemmat jäsenet välttämättä edes kaipaa mitään perässä vedettäviä.  Jos oppikirjan hankkiminen on jo niin suuri tehtävä, ettei siitä pystytä suoriutumaan, niin voisi olla hyvä hetki miettiä, josko pitäisi ensin opiskella jotain ihan muuta. Jotkut eivät pääse kirjastoon, toiset eivät suostu maksamaan kirjasta ja kolmannet eivät vaan millään voi lainata kirjaa opiskelijakaverilta ja ottaa kopioita tarvittavista sivuista, siitäkään huolimatta, että tietty määrä ilmaisia kopioita kuuluu jokaiselle opiskelijalle lukukausittain.

Tosiasiassa ihmettelen syvästi, kuinka on mahdollista, että jokainen näistä ihmisistä on ollut työelämässä jo ainakin kymmenen vuotta. Pistää väkisin miettimään, että kuka tekee heidän työnsä? Ja toisaalta, koska osalla heistä on monia satoja alaisiakin, niin kuinka se sujuu, kun kurssikaverin nimen ja yhteystietojen kysyminen on mahdottomuus? Puhumattakaan siitä, että saataisiin jotenkin jaettua tehtävät ja aikataulutettua niiden tekeminen…

Haluan huomauttaa, että opintovapaalla ollessani olen onnekas, kun pystyn siirtymään kokonaan nuorisoryhmän kelkkaan. Siellä meno ei ole kuin lastentarhassa. Haluan myös esittää toiveen: jos ajattelet alkavasi aikuisopiskelijaksi, niin mieti vielä uudestaan. Jos kerran olet jo omasta mielestäsi urasi huipulla, niin mitä edes tekisit niillä papereilla? Miksi tuhlaisit iltojasi opinahjossasi, jos arvosanoillekaan ei koskaan tule olemaan mitään käyttöä? Työnantajille kuulemma riittää, että on paperit eivätkä edes vilkaise arvosanojasi. Eikä niitä kyllä varmasti kiinnostakaan, jos aikoo jäädä saman kaupan kassalle, josta on tullutkin. Ehkä meidän näkemykset uran huipusta ei vaan ihan kohtaa.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Miksi se maksaa ja mikä siinä maksaa?

Tulin lauantain viikkoruokaostoksilta kotiin ja valehtelematta lapoin ruokaa jääkaappiin ja muihin kaappeihin ainakin vartin yhtä kyytiä. Kasseja ja nyssäköitä oli varmaan kymmenen.

Sen jälkeen istuin kylmän tuskanhien vallassa lukemaan kassakuittia. Sekin oli kevyesti kyynärän mittainen ja alareunassa pilkun edessä oli kolme numeroa.

En osta ekoa, reilua tai luomua - ainakaan ensisijaisesti. Kotimaista avainlippua, sydänmerkittyä ja joutsenta kyllä.
Ostan pääsääntöisesti keskihyviä peruselintarvikkeita: en kalleimpia, mutta en myöskään tietoisen säästäväisesti kaupan omia merkkejä. Ostan tuotteita jotka tiedän maistuviksi ja hyviksi, joissa on hinta-laatusuhde kohdallaan ja joista on helppo jatkojalostaa viisihenkisen perheen viikon ruokia.
Leivon ja laitan itse jos jaksan, ehdin ja osaan.
Säilömisen ilon olen tilanahtauden takia ilomielin luovuttanut keskusliikkeille: en pakasta tai hilloa, vaikka se tiettyä tyydytystä ehkä tuottaisikin. Ja varmasti myös säästöä.

Tuijotin kassakuitin loppusummaa ja mietin syömisiämme.
Karkeasti ja äkkiä laskien pääsisimme ehkä juuri ja juuri kaksinumeroisiin viikko-ostoksiin jos
- emme söisi pakastemarjoja, emme söisi hedelmiä, emme söisi laatulihaa, vaan vaihtaisimme pääsääntöisesti sika-nautaan (ja uskokaa pois, sitäkin käytän!). Jos vähentäisimme maitotuotteiden kulutuksen puoleen, jättäisimme kauppaan sellaiset herkut kuin oliiviöljy, kotimaiset tomaatit (varsinkin talvikaudella), vihreät salaatit.

Pohdin, onko pienellä budjetilla mahdollista ruokkia tällainen pieni suurperhe terveellisesti ja monipuolisesti? Onko vähävaraiselle mahdollista syödä terveellisesti, vai johtaako pienituloisuus väistämättä epäterveellisiin valintoihin?
Millaisista asioista on mahdollista säästää ilman että maku ja laatu kärsivät?
Ovatko luomu ja reilu vain rikkaiden etuoikeuksia?

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Älä pelkää puuttua

Koska kirjoitn jo toisaalla, ja aihe on pureksittava, toimin tällä tavoin. Kipeydestä huolimatta asia on jakamisen arvoinen, kirjoittamisen ja pohtimisen arvoinen- vaikka oksennus suussa maistuukin.
Mitä sinä voit tehdä?
Mitä minä voin tehdä?
Tehdä,koska  on oikein.
Tänä päivänä, onko todellakin mahdollista,että lapset kuolevat, koska me vanhemmat surmaamme omat lapsemme.
Pahoinpitelemme puolustuskyvyttömän.
Ja järjestelmä, läheiset,omaiset eivät puutu.
Pääse puuttumaan.