tiistai 29. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: kasvaa

Kävin keskustelupalstalla. Monesti keskustelijat siellä voisivat kasvaa, mutta niin voisi tuleva appiukkokin. Tapaukseen en halua ottaa sen enempää kantaa kuin toteamalla, että kurja juttu kaikille osapuolille. Miksi kaikkiin asioihin aina liittyy joko joku nainen tai sitten appivanhemmat?

Vanhempien toiveissa tuntuu aina olevan kummallista ristiriitaa. Yhtäältä ne jaksaa toivoa ja kysellä, että joko oma silmäterä on löytänyt Sen Oikean. Toisaalta, kun silmäterä löytää Sen (ainakin sillä hetkellä) Oikean, vanhemmilla menee pasmat sekaisin. Jos vanhemmat saisivat päättää, niin kukaan ei koskaan olisi kyllin hyvä heidän kullannupulleen.

Toki vanhemmat joskus ovat oikeassa. Lapset tekevät myös tyhmiä valintoja, vaikka omalta geeniperimältään odottaisi enemmän. Minäkin olen tehnyt huonoja valintoja, mutten ole tiennyt sitä ennen kuin myöhemmin. Tiedän nyt sen, että äiti oli joskus oikeassa. Mutta hän oli oikeassa myös siinä, että ei puuttunut valintoihini, koska omien sanojensa mukaan "ei mun siitä tarvitse tykätäkään vaan sun".  Mieltään osoittamalla hän olisi kuitenkin aiheuttanut pahaa mieltä kaikkein eniten omalle lapselleen, ja toisaalta itseni ja aiemmin kovinkin kapinallisen luonteeni huomioon ottaen, katkaissut vaan välinsä minuun.

Olen saanut osani itsekin siitä kuinka lapselleen toivoisi jotain parempaa. Olen myös miettinyt sitä, että millaisia syitä vävy-/miniäkokelaassa pitää olla, että voi heittää oven nenän edestä kiinni? Onko sellaista syytä edes olemassa? Kenelle tämä mahdollisen uuden perheenjäsenen kuvioihin tulo on kasvun paikka?

Paulon tapa voisi olla toimivin ongelman kanssa painivalle.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: yhdessä

Twitterissä näin toissa päivänä twiitin, jossa sanottiin kutakuinkin niin, että suljettujen ovien aika on ohi. Re-twiittasinko? No en. Merkkasinko suosikiksi? No en. Olisiko pitänyt tehdä jompikumpi? No olisi. Ajatuksen hukkaaminen harmittaa vähän. Joka tapauksessa se liittyi sosiaaliseen mediaan, mikä ei kai kenellekään tule yllätyksenä, kun kysymys on minusta. Sosiaalinen media haukkaa päivistäni leijonan osan, koska työharjoittelu, opinnot ja henkilökohtainen elämä.  

Avataan vähän ennen kuin menen oikeasti asiaan. Eli työharjoittelussa olen sosiaalisen median konsultointitoimistossa, mikä tarkoittaa siis hyvin paljon läsnäoloa siellä missä tapahtuu, uusien trendien ja ajankohtaisten asioiden haistelua sekä uusien alati lisääntyvien työkalujen opettelua. Opintoihin sosiaalinen media liittyy opinnäytetyön muodossa, sillä aiheenani on maineenhallinta sosiaalisessa mediassa.  Sattuneesta syystä elävimmät esimerkit hyvästä ja huonosta löytyvät netistä. Henkilökohtaisessa elämässä yhteydenpito ystäviin on siirtynyt hyvin paljon sosiaalisen median eri kanaviin sekä sähköpostiin. Niin ja sitten olet vielä tietenkin sinä. Sinä joka luet tätä tekstiä, sinä joka kommentoit ja sinä joka kirjoitat myös omaa blogia. Kaikkien kuulumisista olen kiinnostunut, joten päivittäiseen ohjelmaani kuuluu myös piipahdella blogeissa katsomassa, mitä kenellekin kuuluu. Sitten olet myös sinä, joka tulit siihen viereen, katselet hetken ja menet pois. Kiva kun kävit.

Jos suljettujen ovien aika on ohi, niin sehän tarkoittaa, että ovet ovat jälleen auki. Vai tarkoittaako sittenkään? Aivan kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun kukaan ei lukinnut oviaan ja vieraat tulivat ja menivät sen suuremmin etukäteen sopimatta. Lapset kasvatettiin yhdessä koko kylän voimin, koska kenellekään ei tullut mieleenkään vain kohauttaa olkiaan ja jatkaa matkaansa, jos näki jotain epäsopivaa tapahtuvan tai jollain oli hätä.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa yllämainitut periaatteet vielä toimivat ja tiedän, että lapsen ja nuoren näkökulmasta se oli pelkästään ahdistavaa. Aina oli joku mummo tai pappa puuttumassa minun juttuihini kävelykeppi raivokkaasti ilmassa heiluen ja ruotsia papattaen. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä vakuuttavammin esitin, etten ymmärrä sanaakaan. Mutta nyt, kun palaa niihin aikoihin muistoissaan, niin se välittäminen oli aitoa ja loi turvallisuuden tunnetta. Aina pystyi luottamaan siihen, että apua saa, jos sitä tarvitsee. Senkin kerran, kun olin saanut ruostuneen tikan jalkapöytääni pihalle ei rynnännyt äiti vaan koko kerrostalollinen huolestuneita aikuisia. Tai sen kerran, kun naapurin tyttö sateella paljain jaloin juostessaan astui naulaan, ei hänenkään avunsaantinsa kauaa kestänyt. Jos sama tapahtuisi nyt, suurella todennäköisyydellä kukaan ei kiinnittäisi huomiota saati että oikeasti uhraisi aikaansa auttamiseen. Eihän sitä tiedä, jos vaikka saisi vahingossa syytteen pedofiliasta ja lapseen sekaantumisesta. Milloin maailmasta tuli näin hirveä?

Eihän sosiaalisen median luoma yhteisöllisyys voi tietenkään koskaan olla täysin sama asia, mutta minusta suunta on kuitenkin hyvä. Aito välittäminen ja vuorovaikutus välittyy kyllä sähköisestikin. Se aika, jonka toinen ihminen panostaa kanssasi keskusteluun on todella arvokasta, vaikka se tapahtuisi sähköisestikin. Oikeastaan kun on läsnä esimerkiksi facebookissa (tai missä tahansa muussa pikaviestipalvelussa) ja keskustelee jostakin yksityisviestein, niin läsnäolo on ihan ehdotonta. Kun ajatuksia ilmaistaan kirjoittamalla, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla oikeasti läsnä. Jos et usko, niin kokeilepa puhua samaan aikaan jollekin kun kirjoitat. Näin keskustelu ja kontakti saattaa joskus olla jopa paljon syvempi kuin ohikiitävät kahvikeskustelut ystävien kanssa ympäristössä, jossa riittää kaikenlaisia muitakin huomioista kamppailevia virikkeitä.  Enkä nyt sanonut, että kontaktit kasvotusten olisivat menettäneet merkityksensä. Ei ole, sillä sähköisesti ei voi esimerkiksi haistaa, maistaa tai koskettaa fyysisesti. Jaksuhalit ja voimien toivotukset lämmittävät mieltä ja antavat oikeastikin energiaa. Sinä pysähdyit lukemaan, mitä minulla on asiaa ja ymmärsit tarpeeni. Tietenkin joskus on myös hetkiä, kun tarvitsee ihan oikean fyysisen halin, ihon tuoksun ja kehon lämmön, mutta silti: kiva kun ollaan täällä yhdessä - sinä ja minä.

***
Kiitos Nata kauniista tunnustuksesta.


Nata löytyy väliaikaisesti tästä blogista,
koska Vuodatuksen blogi(t) remontissa.

***
Kirjoitus on osa Tarina päivässä -haasteen antamia päivittäisiä aiheita. Haasteen ajatuksena on antaa päivittäin sana tai lause, jonka ympärille halukkaat voivat sitoa oman tarinansa. Osallistua saa kuka tahansa, joka lupaa, ettei ota haasteeseen osallistumisesta päänsärkyä tai hanki sen vuoksi vatsahaavaa. Osallistumisen pitää olla ennen kaikkea mielekästä, hauskaa ja vapaaehtoista. Tutustu ajatukseen tarkemmin linkin takaa.

torstai 17. tammikuuta 2013

Mepä saimme tällaisen. Lämmin kiitos Muuttolinnulle tästä.

Säännöt ovat.
1. Kiitä tämän antanutta bloggaajaa, ja linkitä hänet. Done!
Tämän jälkeen minun pitäisi  jakaa tämä viiteen seuraavaan uuteen blogiin, joilla on alle 200 lukijaa.
Ja toivoa,että he jatkaisivat tätä eteenpäin.

Koska olemme yhteisöllinen blogi, joudun vaan nöyrästi tarjoamaan tätä teille kaikille halukkaille mukaanne.
Tuntuisi epäreilulle miinun näitä viittä blogia valioida.
On ilo,kun olette täällä, jättäkää toki jonkinlainen puumerkki,että voimme tulle käymään luonamme.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: kaksi asiaa

Kahta en vaihda...

toinen on tämä Turun sinappi. Tai no, en itse asiassa ole ihan turhan tarkka sinappini suhteen. Aivan yhtä hyvin se voi olla Kotisinappia, Auran sinappia tai mitä nyt sattuu saatavilla olemaan. Sinapista kahdessa asiassa ei vain voinut luopua, koska siitä on syntynyt yksi traagisimmista lapsuusajan traumoistani, ja joka on viilletty auki lähes joka kerta, kun äidin ruokapöytään asti päässyt vävykokelas on ottanut sinappituubin käsittelyynsä. Se on nimittäin niin, että väärästä kohdasta rutistettu sinappituubi sinetöi kokelaan kohtalon. Miehessä, joka kohtalokkaan virheen tekee, ei kerta kaikkiaan voi olla mitään hyvää, jos niin yksinkertaista asiaa ei osaa. En tiedä, onko äidin sinappitesti pätevä vai miksi satun olemaan uusioneiti? Ehkä äiti on oikeassa, koska arvatkaapa onko sitä kokelasta ohjeistettu jo etukäteen testin varalta, joten oppimiskyvyssä on ainakin ollut puutteita.

Ja toinen on...

tulin hetki sitten siihen tulokseen, että mainoslauseen on keksinyt mies. Vain mies voi tyytyä kahteen ei-vaihdettavaan asiaan. Naisella tulee valinnan vaikeus. Jos toinen on jo uhrattu sinappiin, niin toiseen virheeseen ei ole varaa. Valitsen siis terveyden. Terveyden merkityksen tajuaa vasta, kun sen on menettänyt. Onneksi sain elää fibromyalgian kanssa melkein kymmenen vuotta, koska nyt kun se on poissa, osaan arvostaa kivuttomuutta ja terveyttä paljon enemmän.

Mitä kahta asiaa sinä et vaihtaisi? Saa valita jotain parempaa kuin sinappitestin.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: jotain keltaista

Goethen väriopissa keltainen väri oli iloinen, hilpeä ja kevyesti kiihottava, mutta myös väri, joka muuttuu likaiseksi pienestäkin epäpuhtaudesta. Goethen määritelmä kelpaa minullekin oikein hyvin. Tästä päivästä lähtien keltainen edustaa minulle downshiftausta, tai paremminkin leppoistamista, kuten minä tykkään sitä kutsua.

Leppoistamisen lämpimän keltaista hehkua ovat himmentäneet ja likastaneet paheksunnallaan sekä Jari Sarasvuo että Hjallis Harkimo. Kumpikin on joko väärässä (Samuli Melanko, 3T-blogikirjoitus 16.10.2012 - Samuli ei ainakaan ole) tai eivät ole ymmärtäneet sen syvintä olemusta. Noh, eipä se ole minulta pois, jos edellä mainitut herrat eivät hiffaa. Sillä tosin on merkitystä hiffaako minulle tärkeät ihmiset ja ennen kaikkea työnantajat. Ei tässä kukaan laiskottelemaan ole alkanut, vaan tehnyt työskentelytavoista ja -paikoista mielekkäämpiä ja sitä kautta myös tehokkaampia. En minä ainakaan ennen leppoistamisen aloittamista ehtinyt harrastamaan liikuntaa kuutta tuntia viikossa, opiskelemaan täysipäiväisesti, olemaan osa-aika työharjoittelija ja kampaaja, syömään viidesti päivässä ja ylläpitämään kahta blogia, lukemaan vapaasti valittuja kirjoja, viettämään aikaa ystävieni ja perheeni kanssa ja suorittamaan tradenomin tutkintoani 2,5 vuodessa.

Minun piti siis hidastaa, mutta näyttääkin siltä, että vauhti vain kiihtyi. Silti tuntuu, että mihinkään ei ole kiire. Mikään muu ei muuttunut kuin se, että aloitin opintovapaan ja järjestin aikatauluni oman mieleni mukaiseksi toki tarvittaessa joustaen ja mukautuen. Kun liikkuminen paikasta toiseen saadaan vähenemään etätyön ja -opiskelun kautta, jää paljon enemmän aikaa keskittyä olennaiseen. Ainoa mikä tässä ajoittain harmittaa on se, että kuukausittaiset tulot kutistuivat, mutta toisaalta niin kutistuivat menotkin. Oletettavasti kuitenkin valmistumisen jälkeen on odotettavissa parempi tulotaso, joten väliaikaistahan tämä on ja tulojen putoaminen on pieni hinta siitä, että elämänlaatu paranee.
Leppoistaminen on siis jotain keltaista, jonka ajoittain yrittää liata joku, joka haluaisi säilyttää kontrollin koko ajan. Kuitenkin on tosiasia, että mitä enemmän painetta ja painostusta koetaan, sitä vähemmän luovuus saa sijaa.

Mitäpä jos hidastaisit  leppoistaisit vähän?


lauantai 12. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: yllätys

Kampaamo Avantgarde Turussa järjesti eilen Sex till sex-tapahtuman kampaamossaan. Idea oli loistava. Kampaajat saivat toteuttaa värjäyksiä leikkauksineen 12 tunnin ajan ja mallit otettiin jonotusperiaatteella. Työt tehtiin veloituksetta ja puskaradiot ovat taatusti huutaneet, koska jonoa riitti. Jopa niin paljon, että kaikki eivät ehtineet saada uutta yllätystukkaa. Ja sekös ihmisiä sapetti? Sapetti myös minua, kun luin ihmisten kommentteja Avantgarde Hair Fashionin Facebook-sivulta.

Innokkaille ilmaisen palvelun jonottajille tuli yllätyksenä muun muassa seuraavat asiat:
  • Ulkona oli kylmä. (Talvella Suomessa tuppaa olemaan pakkasta. Tuliko se oikeasti kenellekään yllätyksenä?)
  • Jonossa ei ollut ruoka- eikä juomatarjoilua. (Eikö ahneudella ole rajaa? Ilmaiseksiko sekin olisi pitänyt järjestää? Olisko voinut aatella ihan ite ja ennakoida eväillä? Narina tästä tuli mulle vähän yllätyksenä!)
  • Halukkaille ei jaettu vuoronumeroita eikä heille ilmoitettu arvioitua palveluaikaa. (Tai entä jos olisi vaan tehty tämäkin ajanvarauksella, ettei ihmisten vain tarvitse tehdä mitään muuta kuin tulla paikalle saadakseen jotain ilmaiseksi. Tuliko tämäkään yllätyksenä, häh?)
  • Kampaajia oli liian vähän ja paikalla olevat olivat liian hitaita. (Kampaamoissa on yleensä tietty määrä asiakaspaikkoja ja kampaajia. Tuliko yllätyksenä, häh? Väreillä on vaikutusaika, jota on noudatettava. Tuliko yllätyksenä, häh?)
  • Loppuunmyyty -lappu lyötiin ovelle, kun kädet olivat täynnä töitä aamunkoittoon. (Jonosta saa poistua, kun lappu laitetaan luukulle. Olisiko sekin pitänyt erikseen jokaiselle käydä sanomassa henkilökohtaisesti vai miksi jono jäi vaikka uusia ei enää voitu ottaa. Ei ehkä ole järkeä jäädä odottamaan, että josko joku sisälle jo päässyt muuttaakin mielensä ja lähtee pois kesken kaiken. Tuliko tämäkään yllätyksenä, että rajallisella ajalla ei pystytä enempään kuin pystytään?)
Mikä ihme meihin suomalaisiin menee jonottaessa ilmaista palvelua? Epäilemättä on asioita, joita olisi voitu miettiä etukäteen tarkemmin. Jos kampaajat olisivat olleet kadulla tarjoilemassa lämpimiä juomia ja pikkupurtavaa, niin kuka niitä hiuksia sitten olisi laittanut? Olen järkyttynyt negatiivisesta palautteesta, vaikka ymmärränkin pettymyksen ilman jäämisestä. Suosio taisi yllättää kaikki osapuolet. Uskon, että seuraavaan kertaan ollaan osattu valmistautua paremmin. Jos siitä nyt mitään apua on, koska suomalainen valittaa aina. Mitä siitä, jos toiset uhraavat yöunensa ja vapaa-aikansa puhumattakaan siitä, että ei ne värit kampaamollekaan ilmaisia ole. Sylettää!

Kaikesta huolimatta ne, jotka onnistuivat saamaan uuden tukan ovat tyytyväisiä. Ja ajatus Kampaajien Taiteiden yöstä on edelleen loistava. Hyvä Avantgarde, tätä lisää!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: vesi

Vesi on verta notkeampaa

Maailma ja erityisesti sukulaisuussuhteet ovat joskus kovin kummallisia. Ei niitä tai niiden lainalaisuuksia pysty ymmärtämään.

Kun sanotaan, että veri on vettä sakeampaa puhutaan sukulaisuussuhteesta. Siitä, että ollaan samaa verta ja lihaa. Sehän on ikään kuin jonkinlainen näkymätön pakottava voima, jonka perusteella pitäisi pysyä väleissä keinolla millä hyvänsä. Vereen liittyy velvollisuus ja pakko. Siksi kai sanotaan myös, että on onni, kun ystävänsä saa valita. Vaikka perheessä harrastettaisiin vaimon ja lapsien hakkaamista, niin vähintään lasten on annettava anteeksi ja pyrittävä olemaan väleissä isänsä kanssa, koska oli miten oli, onhan se kuitenkin niiden isä. Onneksi nämä asenteet ovat vauhdilla väistymässä terveempien vaihtoehtojen tieltä. Siittiö, joka hedelmöittää munasolun ei tee kenestäkään isää. Eikä munasolu, joka vastaanottaa siittiön, tee välttämättä kenestäkään äitiä. Paitsi biologisessa mielessä. 

Samalla logiikalla vesi on verta notkeampaa ja voitaisiin puhua vaikkapa uusiosukulaisuussuhteesta. Mitä noita puolikkaita nyt on: isä- ja äitipuolia, tytär- ja poikapuolia, sisarpuolia. Minä jaksan kummastella sitä, että monissa tapauksissa kaikenmaailman puolikkaat sekä muut höyhenenkevyet ja tulkinnanvaraiset sukulaisuussuhteet ovat usein paljon toimivampia. Niissä ihmiset ovat toisilleen mukavampia ja sitoutuneempia. Saattaa esimerkiksi olla, että toisen biologisen vanhemman ex-kumppani pitää edelleen eron jälkeen yhteyttä lapsiin. Kysyy kuulumiset, on jollain tavalla koko ajan läsnä ja huolehtii lapsesta kuin omastaan.

Minulla itselläni oli nuoruudessani veli. Tai sellaiseksi hän itsensä risti ja kutsui minua pikkusiskoksikin, koska tiesi äitini ja hänen isänsä seurustelleen joskus nuoruudessaan. Sillä ei ollut merkitystä, että olin huomattavasti nuorempi pikkusisko eikä todellisuudessa siis ollut olemassa mitään verisidettä. Pelkästään se, että vanhempamme olivat seurustelleet joskus jo kauan ennen meitä. Silti tämä vesiveli oli jonkin aikaa läheisin veli ikinä. Veli, joka oli kovin kiinnostunut pikkusiskonsa asioista ja hyvinvoinnista. Veli, joka hermostui silmittömästi, jos näki jonkun kiusaavan siskoaan.

Ihminen taitaa olla siitä kumma otus, että heti kun siitä tuntuu, että on pakko jotain se kavahtaa takajaloilleen ja ottaa lapsellisen asenteen: et sä mua määrää. Jopa tilanteissa, joissa joustavammat vesisukulaiset eivät olisi edes huomanneet siinä mitään pakon tuntua. Onneksi myös vesisukulaisensa saa ainakin osittain valita.

Onko sinulla lähelläsi joku sellainen ihminen, joka ei oikeasti ole mitään sukua, mutta silti ottaisit hänet sukulaiseksi epäröimättä hetkeäkään? Joku, joka aina "uhrautuu" vuoksesi? 

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: katu

Katu on vaarallinen paikka!


Lehtien ja keskustelupalstojen otsikoinnit todistavat, ettei sinne kannata mennä.

Tarina päivässä: Minun

Minun oli eilen kovasti kiire ja illalla väsy. Aamulla raiskasin suomen kielen upottaakseni minun-sanan tekstiin.  Tarkoitukseni oli osallistua haasteeseen itse päivittäin vähintään tammikuun ajan. Huomasin kuitenkin, että jopa minulla on elämä. Pakko olla, jos minun elämässäni voi olla kiireinen sunnuntaipäiväkin. Toki viimeinen sunnuntai ennen loman päättymistä aiheutti panikointia. Niin paljon piti tehdä, ja sitten viimeisen lomapäivän aamuna huomaa, miten paljon jäi asioita tekemättä. Sain korjattua paljon, joskaan en kaikkea.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: Liike

Istuin puiston penkillä. Oli kesä, aurinko, kärpäset ja ilo. Hän juoksi kohti, kaappasi syleilyynsä, suukotti ja pyöritti hurjasti ympäri. Oli ollut ikävä. Olin hämilläni. Miksi hän noin tekee? Miksi ottaa mukaansa liikkeeseen? Menneisyydessä ihailemani puolijumala, hyvätapainen ja luotettava käyttäytyi järjenvastaisella tavalla. Aiheutti minulle syyllisyyttä ja synnintuntoa. Varattu mies ei saisi käyttäytyä noin.  Ystävyyden raja-aita ylitettiin yllättäen. Ei saisi asettaa toista potemaan huonoa omaatuntoa puolestaan. Onneksi se oli vain unta. Unista enemmän tietävät sanoisivat, että tiedostettu synti unessa lupaa hyvää. Syleillyksi tuleminen sitä, että tapaan erään mielestäni sangen huomaavaisen ihmisen. Jännittävää. Kuka minua tuolla lailla liikuttaa? Ei ainakaan uneen valikoitunut unimies.




perjantai 4. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: Näkökulma täältä

Näkökulmista on runsaudenpula. Ei tiedä, mihin niistä tarttuisi vai tarttuisinko kurittomuuttani useampaan. 

Mieli kiroaa ihmisiä, joilla on paljon, mutta vähästäkään ei olla valmiita luopumaan. Se olisi muka teennäistä ja siksi sekin vähä olisi revittävä köyhien ja työläisten selkänahasta. Tottahan se on, että se olisi teennäistä, koska on kohtuutonta odottaa, että ihmiset, joilla ei ole mistä antaa tekisivät saman noudattaen johtajien antamaa mallia. Yläfemma Sauli Niinistölle oman palkkionsa leikkaamisesta, vaikkei paljon puhuttu palkka-ale vieläkään saa minussa muuta aikaan kuin inhonväristyksiä. Kyllä ne herratkin saisi edes joskus osallistua.

Kroppa puolestaan huutaa hoosiannaa. Osittain itse aiheutetusti, osittain raukeailmeisen saunanraikkaan maksetun miehen ystävällisellä avustuksella. Kehosta ei löydy ainuttakaan lihasta, joka ei sattuisi. Eilen toiveikkaana kävin kokeilemassa, josko se lähtisi sillä, millä on tullutkin. Ei lähtenyt. Illalla uudestaan, kun kaikki ne uutena vuotena humalapäissään tänä vuonna uuden elämän aloittaneet ovat poistuneet. Kannatan lupausta, mutta ahdistun siitä, että heillä ei ole käytöstapoja ja kykyä ottaa muita huomioon. Yleensä, kun joku jättää pyyhkeensä ja juomapullonsa johonkin kohtaan, se ei tarkoita, että "tässä olisi yksi paikka, ota se". Sen sijaan se tarkoittaa, että tavaroiden omistaja on noutamassa välineitä ja on "varannut" kyseisen paikan itselleen. Naapureiden tonteille ei myöskään kuulu levitä, vaan ne omat välineet pidetään omalla tontilla. Mistä tuli mieleen, että ne merkit lattiassa ovat siellä ihan tarkoituksella. Kylki kyljessä on kiva kyhjöttää vain, kun samaan aikaan ei heiluttele painoja. Onneksi tosissaan olevat ottavat opikseen jo muutamasta kolhusta ja heihin heitetystä pahasta silmästä epäuskoisine pään pudistuksineen. Oppimiskyvyttömiä ei enää parin kolmen viikon päästä edes salilla näy, ainakaan ennen seuraavaa tammikuuta. Kohta alkaa jo helpottaa. Siihen asti jättänen sittenkin ryhmäliikunnan, kuten pumpin, välistä ja pumppailen vaan salin puolella aikoihin, jolloin heitä ei siellä näy.

Te kaikki, jotka aloititte liikunnan vuoden vaihteessa: ottakaa se herne pois nenästä. Olen kärjistänyt ihan hurjasti, mutta kun tämä tapahtuu joka vuosi. Ja ne muutamat epäsikiö luuserit vaan saa veren kiehumaan. Toivon silti, että pidätte hyvästä päätöksestänne kiinni ja jatkatte vielä helmikuussakin - jopa sen jälkeen. Se on oikeasti hyvä lupaus pidettäväksi!

torstai 3. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: sydän

Tuntuu, että siitä on ainakin sata vuotta, kun Samuli Edelmann alkoi laulamaan sydämestään, jolla on kypärä. Se oli mun mielestä silloin jotain todella hienoa. Halusin, että minunkin sydämelläni olisi kypärä, joten sellaisen sille sitten myös hankin. Ei se vaadi kuin itsensä kovettamista ja sitten voi olla kaikkien yläpuolella eikä koskaan kukaan pysty satuttamaan. Ainakin teoriassa se menee noin.

Nyt noin sata vuotta myöhemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Ei sydämensä kovettamisessa ole mitään järkeä.  Sitä vaan pitää toiset ihmiset valovuoden päässä itsestään ja sitten onkin ihan yksin. Ihmisiä voi olla ympärillä paljonkin, mutta silti on yksin, kun kukaan ei näe sitä todellista ihmistä kuoren takana. Sitä paitsi ei se sydän koskaan saanut edes kunnon kypärää, sillä silloin kun oli ihan pimeää ja hiljaista ja aika painaa pää tyynyyn, niin se piti kohta kääntää toisin päin. Kyyneleistä märkä tyynyliina on ikävä poskea vasten.

Kypärä on jo vanha ja kulunutkin. Ehkä sen voisi heittää jorpakkoon ja edes hiukan yrittää avata sydäntään. Ihan vaan edes sen verran, että päästäisi sydämeensä edes yhden ja rakkaan. Kävisikö siinä huonosti? Tuottaisiko se vaan tuskaa ja surua? Vai voisiko siitä sittenkin seurata ilo ja onni?


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: jotain uutta

Kahvinkeitin. Uusi ja uljas. Joulupukin, tai no, äitini joululahjaksi antama. Hänen mielestään vanha keittimeni oli aikansa elänyt. Mitä ihmettä? Vastahan sen kymmenen vuotta sitten kävin ostamassa, kun vanha päätti aamulla olla keittämättä minulle kahvia. Se se oli aikansa elänyt, ei tämä vanha, joka on monilla tavoin parempi kuin uusi. Tällä uudella on ihan oma leikkisä sielunelämänsä, joka alkaa päivä päivältä käymään yhtä paljon hermoille kuin huono aviopuoliso.

Uudesta kahvinkeittimestä kerrotaan, että se on tyylikkäästi muotoiltu ja siinä on helposti puhdistettava teräksinen pinta. Totta! Se sopii keittiööni oikein hyvin. Muuten meidän yhteiselostamme on muodostumassa varsinaista sirkusta ja temppuilua.

Veden, kuin myös kahvin kaataminen on osoittautunut haastavaksi. Kaiken pitää olla just eikä melkein tai se pissaa pöydälle, varpaille tai mihin nyt sattuu osumaan. Jos kaadetaan kahvia, niin parasta on pitää varpaat kaukana, koska keitin keittää todella kuumaa kahvia. Joko vika on kannussa tai sitten kaatajassa, mutta vanhan kanssa sain joka tapauksessa toimia aina vähän sinne päin. Tämä on niin korea, että vaatii ehdotonta keskittymistä vain häneen. Mikä narsissi!

Aluksi olin ihastunut virtanappulan siniseen valoon. Olen yhä. Onhan se kerrankin jotain muuta kuin punainen tai oranssi ja sopii teräksen sävyyn kuin nenä päähän. Mutta siihen sekin ilo sitten loppuu, koska tämä yksilö tykkää pilailla kanssani. Hänessä on ominaisuus, joka katkaisee virran automaattisesti kahden tunnin kuluttua. Niinhän melkein kaikki nykyaikaiset keittimet tekevät, joten ei sitä nyt lisäarvoksi oikein voi enää mainita. Vaan hän jättää valon palamaan ja napin ON-asentoon. Vain kahvi alkaa jäähtyä. Virran voi tietenkin katkaista oman mielenrauhansa vuoksi samaisesta napista, mutta kas, kun käännät sille selkäsi kuuluu naps ja virta on jälleen päällä ja alkaa uusi kaksituntinen. Kotoa lähdettäessä tulee siis turvautua varmuuden vuoksi virtajohdon irroittamiseen pistorasiasta joka ikinen kerta eikä vain ukkosella. Huoks.

Olen sittenkin sitä mieltä, että vika ei ole käyttäjässä vaan tässä yhdessä nimenomaisessa yksilössä, jossa on sekä narsistin että pyromaanin vikaa. Melkoisen pelottavia sairauksia, jos ne siirtyvät jo kodinkoneisiinkin.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Tarina päivässä: Tänään

Vuoden ensimmäinen päivä.

Kaikkina vuosina se on tarkoittanut kirpakkaa pikku pakkasta ja tuoksua eilisestä rakettien räiskeestä. Tänään ei ollut kumpaakaan. Hypättiin ehkä suoraan kevääseen, koska kaikkialla oli vain isompia ja pienempiä vesilammikoita.

Jos kenkäni olisi tehty muusta kuin mokasta, olisin voinut palata lapsuuteen ja hyppiä lammikoihin. Katsoa kuinka kauas veden saa roiskaistua. Jos äiti vielä pesisi pyykkini ja ostaisi kenkäni, olisin sen saattanut tehdä joka tapauksessa. Olisin toivottanut sekä kevään että uuden kuluvan vuoden tervetulleeksi roiskien vettä ja kiljahdellen riemusta.

Nyt tyydyin vetämään syvään henkeä ja olemaan onnellinen siitä, että olen elossa. Edessä on kokonainen vuosi enkä onneksi edes osaa aavistaa, mitä se tuo tullessaan.

Hyvä vuosi on tehty haasteista

Joulua odotettiin, sitten se tuli ja menikin. Sitten aloitettiin odottaa uutta vuotta. Sekin tuli ja meni, nyt eletään jo siinä vuodessa, josta tulikin tämä vuosi. Päätin tänään, että teen tammikuusta Tarina Tammikuun. Toivoa sopii, että jatkoa seuraa myös muina kuukausina, mutta yritetään nyt ensin ihan vaan yhtä kuukautta, niin ei tunnu heti vuoden alusta luhistuttavalta ja stressaavalta.

Tarina päivässä -haasteen ajatus on kuitenkin yksi armollisimmista. Tarinan saa kirjoittaa vaikka joka päivä annetusta aiheesta, mutta pakkopullaa siitä ei saa tulla. Huonoa omaatuntoa ei saa eikä tarvitse potea, jos elämässä onkin yhtäkkiä niin paljon äksöniä, ettei millään pysty eikä kerkeä. Vain tekstin aihe on annettu - kaiken muun saa valita itse ihan vapaasti julkaisuajankohdasta ja tekstin muodosta lähtien.  Enemmän taustoista omassa henkilökohtaisessa Aakkostarinat -blogissani. Haasteeseen liittyvät tekstit julkaisen kuitenkin vain täällä. Ja jos teiltä lukijoilta riittää intoa, niin mielellään saa osallistua omassa blogissa.

Pahoittelen laiskuuttani. Tein kuvan ja se näytti selkeältä. Täällä siitä tulikin hiukan höttöä, mutta saa siitä selvän, jos klikkailee isommaksi ja käyttää suurennuslasia tai jotain muuta apuvälinettä. Ensi kuussa katson sitten tarkemmin visuaalista ilmettä ja helppolukuisuutta. Tammikuun aiheet ovat siis seuraavat:


Varsinainen päivän aiheen mukainen teksti tulee myöhemmin. Sitä ennen käyn nuuhkimassa tuoksuuko tänään uudelta vuodelta. Iloista ja onnellista vuotta 2013 kaikille.